Balle, Tilavuuden laskemisesta VI
36,85 €
Ilmainen toimitus yli 100 €:n tilauksille Postin pakettiautomaattiin tai palvelupisteeseen!
Etu ei koske Suuri‑lisäpalvelulla toimitettavia tuotteita.
Tarkista myymäläsaatavuus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Kansainvälisen hittisarjan kuudes osa johdattaa Italiaan muinaisten tekstien äärelle Tara Selter on yhä jumissa 18. marraskuuta, päivässä joka toistuu yhä uudelleen. Hän on turhaan yrittänyt palata tavalliseen eteenpäin kulkevaan aikaan ja lopulta luopunut yrityksestään. Ylistetyn ja palkitun Tilavuuden laskemisesta -septologian kuudennessa osassaTara on siirtynyt Italiaan, jossa napolilainen tutkimusryhmä on ryhtynyt tutkimaan Vesuviuksen vuoden 79 purkauksen seurauksena hautautuneita epikurolaisia papyruskääröjä löytääkseen ulospääsyn marraskuun päivästä. Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022, ja ensimmäinen osa on vuoden 2025 International Booker -palkintoehdokas. Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle, ja se on nostanut hänet kansainväliseen tähtikaartiin.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789523524293
- Pakkauksen koko
- Leveys: 14cm, Korkeus: 22cm, Syvyys: 2.5cm
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Liettua; Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen