Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Valkoinen kohina palkittiin ilmestyessään Yhdysvalloissa vuoden parhaana romaanina. Jack Gladney opettaa natsismin historiaa pienessä collegessa Yhdysvaltain sisäosissa. Hän kärsii kuolemanpelosta ja yrittää siksi elää mahdollisimman hiljaista ja tapauksetonta elämää, koska uskoo siten voivansa välttää kuoleman. Lohtunaan hänellä on vaimo Babette ja kummankin edellisistä avioliitoista periytyneet lapset. He viettävät kotoista perhe-elämää, jonka kohokohtia ovat ostosmatkat supermarkettiin. Mutta sitten Jackin pelko konkretisoituu, kun ilmoille pääsee myrkyllinen kaasupilvi. Ohjeiden mukaan Gladneyt pakenevat sitä evakuointikeskukseen. Tämän pakoretken aikana selviää, kuinka vähäiset ovat ihmisen puolustuskeinot kuolemanpelkoa vastaan. Tieteen hienot saavutukset eivät lohduta – yhtä hyvin voisi etsiä pelastusta ufoista tai henkiparannuksesta. Klassikon aseman saavuttanut teos nyt myös Netflix-elokuvana! Don DeLillo syntyi vuonna 1936 Bronxissa italialaissiirtolaisten perheeseen ja työskenteli collegen jälkeen mainostoimistossa. Koko 1970-luvun hän oli pienten kirjallisten piirien suosikki; vasta kahdeksas, National Book Awardilla palkittu romaani Valkoinen kohina teki hänestä laajasti tunnetun. Hänen luetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat romaanit Omegapiste, Alamaailma ja Cosmopolis. DeLillo kuvaa romaaneissaan mestarillisesti kulutusyhteiskuntaa ja sen salakavalia lakeja.

DeLillo, Valkoinen kohina

Asiakasomistajahinta
14,79 €

Normaalihinta 17,40 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.