Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
Ntamo

Canth, Sylvi - Näytelmä neljässä näytöksessä

27,00 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

"Kyllä rouvasikin haluaa jäädä, sen näkee. Hän huvittelee oikein sydämmensä pohjasta, katsopa tuonne. Olisihan sääli häiritä hänen iloansa." Rakkaudeton liitto päättyy epätoivoiseen verityöhön: vaimo myrkyttää miehensä. Tositapahtumiin perustuva murhadraama syntyi ensin ruotsiksi. Sylvi kantaesitettiin Svenska Teaternissa tammikuussa 1893. Suomenkielisen version nimiosaan saatiin myöhemmin samana vuonna itse suurdiiva Ida Aalberg, joka otti kappaleen uuden kiertueteatterinsa ohjelmistoon. Otava julkaisi näytelmän kirjana niin ikään 1893, mutta Suomalaisessa Teatterissa (nyk. Kansallisteatteri) se nähtiin vasta viisi vuotta myöhemmin. Teos kertoo yksilötarinansa lisäksi naisen paikasta miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Sylvi on vajaamahtinen niin suhteissaan aviopuolisoonsa kuin rakastajaansa, eikä tämän olennaisen seikan merkitystä suinkaan vähätellä osana hänen vaikuttimiaan. "Pikku hupakko, mikä oletkin!"

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789522157454
Korkeus (cm)
18.5
Leveys (cm)
11.5
Syvyys (cm)
1.3
Paino (kg)
0.222
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen