Saarinen, Poispyyhityt rivit

Matka toiseen maahan on varovaisen toiveikas. Romaanin kertoja lähtee Latviaan kirjoittaakseen ja etsiäkseen isomummunsa historiaa, omia juuriaan. Kumpikaan ei tunnu sujuvan. Sanat ovat kadoksissa kaikilla kielillä, isoäidistä ei löydy jälkiä. On kuin oma sukuhistoria olisi musta aukko; puhelimen päässä muistisairas isä unohtaa vauhdilla oman ja yhteisen menneisyyden. Jotain tehdäkseen kertoja luo suhteen jo menomatkalla tapaamiinsa Magdaan ja Andreen, joiden työ, puhe ja vartalot sekoittuvat kertojan mielessä niin Suomen, Latvian kuin koko Euroopan historiaan. Onko heistä yhdenkään taide muuta kuin lohtua turtumusta vastaan, onko rakastuminen pelkkä pakopaikka historiattomuuden edessä?