Toivio, Hukka nukka tukka

Nämä ovat vatsastapuhujan muistelmat. Palaan menneisyyteen isoäitini luo ja joudun hukkaan, minulle puetaan karkkipapereista hilkka. Minut kammitsoidaan täkkiin, joka naulataan kiinni sängynlaitaan. Pimeä tai ainakin susi on niellyt minut. Täkin alla kehkeytyy sanoja, kertomuksia, hahmo. Liian myöhään tajuan olevani pulassa, luuni taipuvat, kalloni antaa myöden, joudun sanomaan hyvästit pitsiliinoille ja sukeltamaan. Iho alkaa hylkiä kaikkea, mikä aiemmin kosketti. Äänestäni jää kertomaan vain kaiku. Valepuvuistahan tässä oli kyse.