Henriikka Tavin runokokoelman keskiössä on Remu Martikainen, sekarotuinen 12-vuotias koirayksilö ja perheenjäsen. Runot tutkivat Remun tapaa olla ja kommunikoida sekä suhdetta, joka ihmisellä on koiraansa ja koiralla ihmiseensä. Remua lähestytään vilpittömästi puhutellen ja koirakielileikeillä hassutellen. Taustalla ihmiset ja koirat vanhenevat, maisema muuttuu vuodenaikojen kierrossa. Kokoelma ottaa osaa muunlajisuutta koskevaan keskusteluun. Millaiselle ymmärrykselle ja väärinymmärrykselle elämä koirakumppanin kanssa perustuu? Millaista kiintymystä ja huolenpitoa toisiimme kohdistamme, ja eroaako se ihmisten välisestä hoivasta?