Unikuvauksen muotoon kirjoitetuissa lyhyissä kertomuksissa yö on mitta, johon unta siilataan. Niiden pohjalla on jokin aavistus tai eriskummallinen tunne, jota ei aamulla voi enää sanallistaa. Kenties se on jokin muinainen syyllisyys, joka on siirtynyt selässä kannettavan sokean lapsen hahmoon ja puheisiin, kenties väkivaltainen turhautuminen siitä, ettei valaistuminen tänä yönä onnistu. Ne jättävät lukijankin pohtimaan, miksi arkiseen havaintoon näyttää kertyvän niin paljon merkitystä. Kokoelma sisältää myös 25 vinjettimäistä, omakohtaista tarinaa, joita leimaa omituisten kynnystilojen tupsahtaminen keskelle tuttua ja tavallista. Joskus siitä syntyvä sävy on humoristinen, usein häiritsevä. Ei ihme, että Haruki Murakami on maininnut Sōseki Natsumen oppi-isäkseen. Kertomukset ovat alun perin ilmestyneet vuosina 1908-1910.