Ylimaunu, Pirtusota ja salakuljettajat - Pohjanlahden tuntematon historia

Tämä teos on ensimmäinen faktoihin perustuva kuvaus Pohjanlahden alueen alkoholin salakuljetuksesta 1919-1939 ja sen harjoittajista Turun seudulta Perämeren perukkaan saakka. Kirja kuvaa, miten kieltolain säätämistä seurannut, pirtusotana tunnettu aika eteni: ketkä voittivat tai hävisivät, mitä keinoja käytettiin ja miksi esimerkiksi merivartiolaitos perustettiin. Tuhansia miehiä ja naisia osallistui tähän toimintaan, eri puolilla rintamaa. Dokumentteihin perustuen kirjassa puhutaan salakuljettajista oikeilla nimillä, vaikka osaa heistä ei koskaan tuomittu. Yleinen väite, että salakuljettajat olivat työmiehiä, ei päde suursalakuljettajiin: heitä oli kaikista kansankerroksista. Heidän joukostaan löytyy uskomattomia ihmiskohtaloita, rikastumisia, mutta myös kaiken menetyksiä. Menestyjiä olivat ne, jotka osasivat lopettaa ja sijoittaa rahansa laillisiin liiketoimiin tai kiinteistöihin. Alkoholin ammattimaisista salakuljettajista koottiin 1920- ja 1930-luvuilla laaja kortisto ja arkisto valokuvineen. Kaikki nämä tuhoutuivat sotavuonna 1944, minkä vuoksi suursalakuljettajien toiminta on ollut pääosin hämärän peitossa. Nyt tiedot heidän taustoistaan, operaatioistaan ja laivoistaan on jäljitetty vuosia kestäneellä taustatyöllä ja lukuisista eri lähteistä. Muutaman tässä kirjassa kuvatun suursalakuljettajan toimintaa ei ole ennen edes tiedetty. Pirtusodassa taloudelliset panokset olivat suuret, aluksia ja lasteja menetettiin. Aseellisia yhteenottoja esiintyi, ja myös meri otti omansa. Pirtusodan tekniikka ja taktiikka muuttuivat Pohjanlahdella oleellisesti siitä, miten salakuljetus toimi Suomenlahdella. Suomen rannikoilla ei ole nähty näin suurimittaista laitonta toimintaa ennen tätä aikaa eikä sen jälkeen. Kirja kertoo myös missä ja miten alkoholivirta mereltä rantautui: rannikolle muodostui useita salakuljetuskeskuksia. Kirja kumoaa vanhan väitteen, että pirtulaivat ja suursalakuljettajat olisivat olleet saksalaisia tai kansainvälisten kapitalistien edustajia. Pääosa Suomeen suuntautuvasta salakuljetuksesta ja pirtulaivoista oli virolaisten ja suomalaisten salakuljettajien käsissä. Kaikkien salakuljettajien toiminta ei päättynyt kieltolain kumoamiseen tai sotaan. Sota-aikoina eräiden taitoja tarvittiin muissa salaisissa operaatioissa. Entiset alkoholin salakuljettajat ja pirtulaivojen kapteenit olivat merkittävässä roolissa pelastaessaan Virosta Neuvostoliiton hirmuvaltaa pakenevia virolaisia. Kieltolain aika oli raaka ja Suomen kansaa jakava. Kieltolain uhreja olivat pirtusodassa kuolleet, tavalliset perheet, kansan juomakulttuuri ja valtion talous. Kirja kertoo myös tästä yhteiskunnallisesta aspektista paikallislehdistön esimerkeillä aikana, jolloin Suomen valtapoliitikot systemaattisesti välttelivät vastuutaan. He eivät halunneet nostaa pöydälleen valtiontalouden ja yhteiskuntamoraalin ongelmien juurisyytä: kieltolakia. Kirjassa Juha Ylimaunu paikkaa jo toisen Itämeren kulttuurihistorian tietoaukon. Hänen väitöskirjansa Itämeren hylkeenpyynnistä (2000) on klassikko alallaan ja merihistorian oppikirjanakin käytetty.