Ristikivi, Sielujen yö

Uudenvuoden yö Tukholmassa 1950-luvun alussa - Sielujen yö. Yksinäinen pakolainen harhautuu pimeältä kadulta valokeilan ja musiikin houkuttamana tuntemattomaan juhlataloon, jossa hänet kuitenkin tunnetaan... Karl Ristikivin romaania Sielujen yö pidetään virolaisen modernismin merkkiteoksena. Kriitikot ovat äänestäneet sen kolmen parhaan virolaisromaanin joukkoon kautta aikojen. Silti kyseessä on teos, jonka vain harvat ovat lukeneet. Tämä pakolaisuudessa kirjoitettu kirja pysyi Virossa kiellettynä melkein neuvostoajan loppuun. Pakolaisuuden ongelma ei ole maailmasta poistunut, ei Suomestakaan. ”Esimerkiksi sinä juhannusaattoiltana Helsingissä, ennen sotaa ja muita onnettomuuksia, missä ensimmäistä kertaa sain tietää, että on rikos olla ulkomaalainen”, toteaa asemastaan teoksen nimetön päähenkilö. Elämän kafkamaisuus on edelleen todellisuutta! Teoksen ja sen kirjoittajan taustaa ja sijoittumista kirjallisuuden kenttään valottaa jälkisanoissaan kirjailija ja kirjallisuudentutkija Rein Raud. Sielujen yön on suomentanut Jouko Vanhanen. Karl Ristikivi (1912-1977) oli virolainen kirjailija, joka pakeni vuonna 1943 sotaa ja miehitystä ensin Suomeen ja pian sen jälkeen Ruotsiin, jossa hän asui loppuelämänsä. Ristikiven laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja, runoutta ja lastenkirjoja. Ristikiven tuotannosta on suomennettu varhaiset romaanit Yrttitarha (1945) ja Oikeamielisen miehen talo (1953) sekä runokokoelma Ihmisen matka (1998).