Luiro, Mihin me nyt mennään?

Tuotteliaan, yli 80-vuotiaan kirjailijan neljäs kirja on jatkoa aikaisemmin (2010-2015) ilmestyneille kirjoille Orpopojasta itsenäiseksi, Tietojen päihinpänttääjäksi ja Tuohitakista ei ole nahkaseksi (tai toisin päin). Ranualla syntyneen opettajan ura jatkuu syntymäkunnan kirkonkylän kansakoulussa kolmen vieraissa kunnissa vietetyn harjoitteluvuoden jälkeen. Muutto kirkonkylään muuttaa nuoren opettajan ja hänen perhensä elämää ratkaisevasti. Tulee mahdollisuus lisäansioitten hankkimiseen ylituntien ja koulun ulkopuolisten töittenkin kautta. Niitä on pakkokin hankkia, kun perhe kasvaa, ja saman koulun perheellinen opettajatoveri saa innostumaan yhteisen patitalon suunnitteluun ja jos mahdollista, niin rakentamiseenkin. Opiskeluaikasia velkojaan vielä maksavalle opettajalle oman asunnon rakentaminen tuntuu aluksi täysin mahdottomalta, mutta muuttuu vuosien kuluessa ajatuksesta teoksi. Pääsy kunnan kansalaisopistossa ohjaamaan lasikuituveneiden tekemistä toi lisäansioita. Ja kun televisiokin alkoi näkyä kunnan alueella ainaki paikoin siedettäväsi, suostui opettaja ahneuksissaan toimimaan televisioita myyvän liikkeen myyntimiehenä silloin, kun aikaa myyntityöhön oli. Kun hän hoiti kunnan Pääkirjastoakin, päivistä tuli työntäyteisiä. Valoisia kesäöitä päivien jatkona käyttäen paritalo valmistui hartiapankkityönä kahden kesän aikana ja muutto paritalon puoliskoon tuli mahdolliseksi.