Luoto, Oikeasti olemassa?

On vuosi 1943. Liisin perhe joutuu muuttamaan mummon luokse evakkoon. Elämä jatkuu niin tavallisesti kuin se vain voi. Lapset leikkivät, häitä ja hautajaisia, iloa tuovat myös eläimet, kissa, koira ja joka taloon kansanhuollolta kätketyt possut. Sota häämöttää jossakin taustalla, isän se on vienyt rintamalle, ja aina välillä kiirehditään pahimman ryskeen ajaksi perunakellariin. Sitä kuitenkin vähitellen tottuu poikkeusoloihin, kun kauheasta tulee jotenkin pysyvä olotila. Kun on niin paljon asioita, joista ei saa puhua. Liisi sairastuu, joutuu pois kotoa. Ajattelee kuusivuotiaassa mielessään Kohtaloa ja ikuisuutta. Elämää ja kuolemaa - kokee ne molemmat, sekä ylitsepursuavan elämänhalun että kuoleman lohikäärmeiden raapaisut. Marja-Liisa Luoto kertoo selviytymistarinansa sodan jaloissa, jolloin kantava voima oli muistaa, että aina tulee se seuraava päivä. Pienenä tyttönä hän nieleksi asioita, kuvia, tilanteita. Ne tallentuivat muistin laatikkokameraan, odottivat vuoroaan kehittyä katseltaviksi. Viimein oli avattava suu, uskallettava puhua. Pienen lapsen selviytymistarina on kuin elämä itse: omapäisesti se vaati tulla kerrottavaksi. Ikuisuuskaan ei aina ole loputon.