Saksalainen filosofi ja kirjailija Walter Benjamin (1892-1940) oli kääntänyt Charles Baudelairen runoja Pahan kukista, ja sai luultavasti hänen kauttaan innoituksen kokeilla hasista. Baudelairen hasis- ja oopiumikokeilut olivat tunnettuja ja 1920-luvun loppupuolen Euroopan metropoleissa niiden toistamiseen oli hyvät mahdollisuudet. Vaikutukset Benjaminin eivät olleet ainoastaan avartavia, vaan protokollissa nähdään kaikkea piinaavasta vainoharhasta syvään onneen ja nerokkuudesta noloihin kompurointeihin. Hän halusi tuoda kokemukseen mukaan filosofisen täsmällisyyden, joka Baudelairelta puuttui, ja sen ristiriitaisuus hasiksen kiihdyttämään mielikuvitukseen on pohja monille havainnoille. Nimenomaan käsite "koe" sopii kuvaamaan Benjaminin suhtautumista hasikseen. Hän ei tavoitellut mitään suurenmoista päämäärää aineen avulla, kuten pari vuosikymmentä myöhemmin meskaliinin avulla transsendentaalista kokemusta teoksissaan Taivas ja helvetti sekä Tajunnan ovet etsinyt Aldous Huxley, eikä hän myöskään ollut huumeen viheliäinen orja, joka olisi kyseisen kirjallisuudenlajin kantaisän Thomas DeQuinceyn tavoin joutunut tekemään teksteissään selkoa vain omasta sitkeästä riippuvuudestaan sekä lankeemuksestaan.