Konttinen-Miinalainen, Halki pimeän

Kohotan maljan. Ja vaikka ruoho on vielä lasia, astun rohkeana askeleen. Synnymme, elämme, kuolemme. Jokaisella on oman elämänsä matka. Kukaan meistä ei matkusta ilman kyyneleitä. Elämän arvaamattomuus, vaikeudet ja vastoinkäymiset tekevät tien raskaaksi. Runot kertovat karun ja kauniin kasvutarinan. Lapsi kasvaa aikuiseksi. Kivet repivät avohaavoja elämän tiellä mutta ihminen selviytyy. Runot keräävät sanansa luonnosta. Syksyn kylmä pimeys vaihtuu talveen ja kevään kautta ihminen löytää kesän ja ilon. Pienin askelin, sinisiiven hentoisen lennon tavoin, hän alkaa nähdä itsensä ja ympäristönsä. Hän aistii voimaa antavat värit ja puitten laulut.