Vallius, Tunteitten paloa

Silloin kun Sinä tulit Sinä olit ihminen, joka annoit minulle paljon. Sinä herätit minut vuotuisesta horroksesta. Sinä pyyhit pois epäilykset tulevaisuudesta. Annoit voimaa taistelussa eteenpäin. Sinä annoit auringon paistaa ja kuivattaa kyyneleet. Särkyneen sydämeni Sinä paransit rauhalliseksi. Repaleiset hermoni käärit pumpuliin, näin haavat parantuivat, Sinä teit kysymykseni hiljaiseksi ihmettelyksi, jotka eivät tarvinneet vastausta. Sinä katkoit poikki kaikki epämiellyttävät langat pystyäkseni taasen itseäni ohjaamaan. Sinä annoit uudet ohjakset elämään, joka kerran oli raunioitunut pahoin ja suistunut raiteiltaan. Olit kuin päiväperhonen lentänyt luokseni vain päiväksi kadotaksesi sitten tuntemattomaan. Sinä hävisit keskiyöllä, enkä löytänyt Sinua uudestaan, vaan muistosi säilyy vielä, niitä en voi unhottaa suudelmasi polttaa huulillani. Olet yhä luonani ja minä olen vielä sama henkilö, miksi minut kerran paransit.