Kivinen, Pieni paniikkiatlas

Maanantaina menet töihin jos vaikka olet jossakin toimistossa, tiedäthän voisit olla raksalla mutta voisit olla toimistossa taistelemassa olemassaolosta tai voisit olla sivuraiteella, tuolla noin, tuossa pikku kopissa ei missään eikä kukaan kuule sinusta eikä luultavasti tule kuulemaankaan mutta olet nyt toimistossa, naps, napsautat teksturin käyntiin ja alat kirjoittaa puhtaaksi kirjettä kirjoitat, sylettää, etenet yli tyhjien työtoveri tulee, käy aamiaisella, palaa lopetat...kirjoittamisen pohdit mitä voisit pohtia jos jaksaisit luetteloit mielessäsi tunteita joita saattaisit tuntea istut nuokuskelet kitisevällä tekokuitupallillasi huutaa haluaisit vaan et ihan uskalla päätät lopulta livahtaa kävelylle Ulkona valoa ja ilmaa, loistava päivä palaat sisään otat niskoillesi lastin koksia jonka johtaja kaataa päällesi kumartelet, nyökistelet, kyllä se siitä menet kahvilaan nokkimaan ja nokittavaksi lounaalla keskustelette siitä ja siitä niin ei varmaan kyllä ei niin työstät kylmää tonnikalasalaattia tunnet itsesi juraaiseksi fossiiliksi, kitiini rahisee viimeinenkin energiankipinä lennähtää jonnekin ilmastointihormien sokkeloihin palaat selaat lehteä haukottelet puret purukumia tuijottelet asiallisen näköistä seinämaalia lehdessä kerrotaan ihmeellisestä aanelosesta (sen klooneja on miljardeittain kehitetyssä maailmassa jokaisen mitat 210 x 297 millimetriä suhde liki täsmälleen kahden neliöjuuri) nyökyttelet päätäsi ammuskelet kuminauhoja ja paperiluoteja ympäri huonetta mapit hohottavat hyllyissään -