Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
Atrain&Nord

Hassi, Erilainen suvi - Pojan elämää 1950-luvulla

16,90 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Ei saatavilla

Tuotekuvaus

Kirja kertoo 12-vuotiaan Pauli-pojan kesästä Pohjanlahden rannikon pikkukaupungissa. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun puolenvälin tietämille, kun sota on käyty ja pula-aika alkaa olla taakse jäänyttä. Silti pikkukaupungissa eletään melkein maalaiselämää, ja maatyöt tulevat Paulillekin tutuksi. Kesä kuluukin erilaisissa kodin työhommissa mutta myös sen ulkopuolelta tulee "urakoita". Vaikka aikuisten maailma tuntuu joskus kummalliselta ja oudolta, uudet kokemukset tuottavat aavistuksia toisenlaisesta tulevaisuudesta. Ja niiden odotus innostaa ja jännittää. Jaakko J. Hassi (s. 1943) teki työuransa lääketieteen tutkimuksen parissa ja toimi mm. tutkimusprofessorina ja aluetyöterveyslaitoksen johtajana. Erilainen suvi on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789523153448
Korkeus (cm)
20.3
Leveys (cm)
13.3
Syvyys (cm)
1.6
Paino (kg)
0.22
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen