Hopia, Asema asemalta

Tyttö astuu junaan puristaen pelokkaana tyhjää matkalaukkuaan. Hän ei tiedä minne on menossa. Maisemat vaihtuvat ja asemat vilahtelevat silmien ohi. Samalla matkalaukku täyttyy muistoista. Matkustaessaan tyttö tutustuu salaperäiseen konduktööriin ja löytää hänestä ystävän. Matkan edetessä tyttö huomaa muuttuneensa vanhaksi ja uurteet silmien ympärillä kertovat eletystä elämästä. Vihan, häpeän, epätoivon ja surun asemat saavat merkityksensä matkan lähestyessä loppuaan. Ilman niitä hän ei olisi koskaan löytänyt perille eikä ymmärtänyt, miten tärkeä konduktöörin ystävyys on. Matkalaukku on täynnä turhaa painolastia, jota hän on koko matkan raahannut mukanaan. On aika heittää turhat tavarat roskakoriin ja säilyttää tärkein. Eikä häpeää enää ole, kun on saanut anteeksi. Erityiskiitokset Design Alonen. otat häpeäni pois kuin kuluneen viitan sanot näitä ei enää muistella annat valkoisen kiven jossa on uusi nimeni salattua mannaa sataa syliini pienin pehmein pisaroin hyväillen