Nygrén, Itkun hiljainen suunta

Olet kauniimpi auki, suojamuurien ponnari tekee sinusta rotkon. Kierrän kaukaa sen vaarat, en ota riskiä, että tipahdan. Kaunis olet. Mutta auki oleva ihminen kumartaa kipua, se johtaa tätä matkaa paratiisiin Puro rakkautta ylitettiin ja suojaavat tekijät kastuivat käyttökelvottomiksi. Pistä vain nekin kuivumaan taas. Elämäsi säästät kaikkea joutavaa. Roskiin kelpaavaa. Miksi? Miksi et ole se kuka olet? Vaan olet käskevä kusipäiden kuningatar. Loppu elämäsi tukanvaalea hymysi kietoo itsensä koviin ajatuksiin. Hyvästijätön aika jollekin. Se oli hienoa aikaa. Muistoissa hetkemme ystävinä, halauksen haalea tee ei minnekään kadonnut. Tapaamiset harvenevat. Kohta on vain kirkas tarinakuutamo. Pian kirjoitan kirjeen itselleni. Kuka olin. Mitä olin. Käsi iäisyyksien korvessa, etsii ulottuvuutta. Siellä siirtolavälittäminen aiheuttaa järkytystä läheisissä. En unohda sinua, lujanvaalea prinsessa. Olet osa elämääni. Mutta minunkin on etsittävä heimoni. Tarkalla katseella näen sen melkein saavuttamattomissa. Pysähtyvät odottamaan. Minä olen perillä. Ilma ei ole ohutta. Helppo hengittää. Rauhallista ja hyvä olla. Minä kutisen. Minulla on kyynel, joka itkettiin vain sinun muistollesi ja sinun takiasi. Minun kirjeeni puolittuu kymmenessä vuodessa. Siitä ei ole vaaraksi. Sinun käsittelevässä elementissäsi. Niin. Se on täysin vaaraton. Odotan ajatonta vuorokautta, jolloin kieritään yhdessä päivästä toiseen. Meillä ei ole paljoa muuta odottaa.