Hentilä, Vuoden 1918 pitkät varjot - Muistamisen historia ja politiikka

Suomen itsenäisyysjulistuksesta ei ollut ehtinyt kulua täyttä kahta kuukautta, kun Suomessa syttyi sisällissota, josta tuli yksi Euroopan historian verisimpiä. Vuodet eivät ole veljeksiä -sanonta sopii tähän paremmin kuin hyvin: vuosi 1917 oli ”hyvis” ja 1918 ”pahis”. Vuotta 1917 on voitu muistaa Suomi 100 -teeman mukaisesti 'yhdessä'. Muttamiten muistaa vuotta 1918? "Yhdessä" vai vielä "erikseen"? Sisällissota ei jättänyt jälkeensä vain kuolemaa ja katkeria muistoja, vaan se muovasi Suomesta uudenlaisen maan. Ilman punakapinaa ja sisällissotaa ei olisi tullut saksalaissuuntausta eikä kuningasseikkailua, suojeluskuntia eikä lapuanliikettä, ei oikeistodiktatuurin partaallahorjuvaa valkoista Suomea. Siksi on melkoinen ihme, että Suomi säilyi 1930-luvulla sittenkin parlamentaarisena demokratiana. Tässä kirjassa seurataan sisällissodan aiheuttamia jälkijäristyksiä niin pitkälle kuin niitä riittää. Ne ovat muovanneet Suomea ja sen poliittista kulttuuria syvemmältä ja pitempään kuin mikään muu kansallisen historiamme yhteinen kokemus. Vuoden 1918 muistamista (ja unohtamista), historiantulkintojen vääntämistä ja kääntämistä mieleisiksi on käytetty politiikan välineinä niin oikealla kuin vasemmallakin koko itsenäisyyden ajan.