Helle, Keskellä kaikkea
23,40 €
Ilmainen toimitus yli 129 €:n tilauksille Postin pakettiautomaattiin tai palvelupisteeseen!
Etu ei koske kumppanimyyjien tuotteita, eikä Suuri-lisäpalvelulla toimitettavia tuotteita.
Tarkista myymäläsaatavuus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
”Jos hyvin käy, helluntaina syödään mestoa, resepti vuodelta 1674: ruodittua taimenkeittoa, johon lisätään reilusti hilloja (tällä kertaa pakastearkusta). Sitten vielä kiehautus, varo kuumaa, ei hätää, opin jo lapsena että ”pohojonen on nenän alla”. Ei juhlaruokaan tai runoon sen enempää maagista realismia tarvita”. Timo Helteen (s. 1947) runoissa eletään pohjoisessa keskellä kaikkea. Luonto ja paikallishistoria ovat aina läsnä, mutta arkisen elämänpiirin lävistää maailman levottomuus sotineen, vihreine siirtymineen ja kaivoksineen, joita suunnitellaan jo luonnonsuojelualueillekin. Runot puhuvat myös vanhenemisesta. Ikääntymistä ei kuitenkaan voivotella, vaan sitä kuvataan arkisten huomioiden kautta, usein hauskasti ja ymmärtäen. SODANKYLÄSSÄ ASUVA tietokirjailija FT Timo Helle on tutkinut pohjoista ekologiaa ja erityisesti poron- hoitoa sekä toiminut Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789524174336
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen