Lampinen, Raamisaha professorin korvassa - Suomen ammattirakenteen muutos nuoruusvuosien sivu- ja kesätöitä muistellen

Porin torin mukulakiviltä ruotsalaisen valssaamon kuumuutta hohkaavalle lattialle vievät jalat isätöntä poikaa hänen pyrkiessään elämässään eteenpäin sodanjälkeisessä Suomessa. Professori Tapio Lampinen (s. 1942) tekee unohdetun Suomen taloushistorian vuosikymmenien takaisen ammattirakenteen muutoksen taitavasti näkyväksi yksilön kohtaloihin syvällisesti paneutuvalla omakohtaisella kertomuksellaan. ”Työura” alkoi jo pienenä poikana liikemiesisän jalanjäljissä toimittaen pikkupalveluksia. Palkkatyön opettelu alkoi tiilenlyöjänä ja lähettinä sekä jatkui maalarina, sähkömiesten apulaisena ja ojankaivajana. Koululaisen sivuansioita hän hankki 1950-luvulla koululehden toimittajana, juontajana ja mannekiinina. Raskaampiin töihin hän tottui raamisahurina ja lastaajana. Opiskelua Helsingin yliopistossa jatkaessaan hän rahoitti opintoja banaaninlastaajana ja yövalvojana, vaatenaulakon hoitajana ja joulupukkina. Kokemusta siirtolaisten oloista kertyi kesätöistä Ruotsissa sorvarina ja rautatehtaan työntekijänä.