Hämäläinen, Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio
38,40 €
Nouto myymälästä
Ei saatavilla
Toimitus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Persoonallisen taiteilijan kasvutarina. Riitta Nelimarkan elämäkerta kertoo munkkiniemeläisen perheen monilahjakkaan lapsen kasvun omaperäiseksi taiteilijaksi ja ihmiseksi, jolle vapaus, perhe ja rakkaus ovat tärkeintä. Professori Riitta Nelimarkan taiteessa hehkuvat värit ja tarttuva ilo. Hän on yksi monipuolisimmista ja tunnetuimmista suomalaisista nykytaiteilijoista. Vuonna 1948 Helsingissä syntynyt Nelimarkka on taidemaalari Eero Nelimarkan pojantytär, keksijän ja insinöörin Antti Nelimarkan tytär. Hänestä olisi voinut tulla pianisti, mutta hän omistikin elämänsä kuvataiteelle. Läpimurtonsa Nelimarkka teki animaatioillaan Sammon tarinaja Seitsemän veljestä. Hänen taiteensa on ollut esillä lukuisissa kotimaisissaja kansainvälisissä näyttelyissä ja festivaaleilla sekä taiteilijan omassa ateljeessa Bongan linnassa Loviisassa. Elämäkerta kertoo myösihmisestä teosten takana iloineen ja suruineen. Anna-Liisa Hämäläinen (s. 1956) on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on työskennellyt journalistina eri tehtävissä yli 40 vuotta ja nykyään vapaana kirjoittajana. Hän on aiemmin kirjoittanut elämäkerrat Diskokuningatar Eini ja Rouva puhemies - Anu Vehviläisen elämä ja ura.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789528503309
- Korkeus (cm)
- 23.1
- Leveys (cm)
- 16
- Syvyys (cm)
- 2.5
- Paino (kg)
- 0.487
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Liettua
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.