Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva

Joutjärvi, Nimeltään Elias

31,35 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

Viisitoistavuotias Elias on muuttanut kesken lukuvuoden uudelle paikkakunnalle ja yrittää aloittaa opiskelun uudessa koulussa puhtaalta pohjalta. Menneisyyden varjot tuntuvat kuitenkin seuraavan häntä kaikkialle. Uudessa koulussa Elias kohtaa uudet ihmiset, tutut ennakkoluulot ja vanhat pelkonsa. Hän joutuu kohtaamaan myös omat ennakkoluulonsa, sillä mikään ei ole niin yksinkertaista, kuin päällepäin näyttää. Yksinäinen Elias saa huomata, että hänellä on ehkä sittenkin paikkansa joukossa. Ja että ehkä sittenkin on olemassa ihmisiä, jotka välittävät. Ja sitten on niitä, jotka vainoavat pahemmin kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Kati Joutjärvi (s. 1975) on Kouvolassa asuva yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Opettamisen ja kirjoittamisen lisäksi hän nauttii musiikin harrastamisesta, erityisesti laulamisesta. Nimeltään Elias on hänen esikoisteoksensa.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789524171212
Korkeus (cm)
21
Leveys (cm)
14.6
Syvyys (cm)
2
Paino (kg)
0.416
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Viro

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen