Aito - Käsintehty kauneus

“Esine oli muuttunut näkymättömäksi: tuohiastia oli ollut hyllyllä kesäpaikallamme viimeiset viisikymmentä vuotta. Yhtenä päivänä, keskellä maailmanlaajuista pandemiaa, näin sen kuin ensimmäistä kertaa. Mikä tämä kämmenelleni sopiva esine oli? Joku sen oli tehnyt ja koristellutkin kevyellä sahalaitakuviolla. Oman sukuni perintöä se kuitenkin oli, todennäköisesti suvun kotiseudulta Etelä-Pohjanmaalta” valokuvaaja Riitta Sourander kertoo. Talonpoikaisesineistömme on monimuotoinen ja moni-ilmeinen. Suurin osa talonpoikaisista antiikkiesineistä valmistettiin tarpeeseen: vaatearkku vaatteiden säilyttämistä, juustomuotti juuston valmistamista, voivakka voin säilyttämistä ja lypsyjakkara lypsämistä varten. Materiaaleina käytettiin sitä, mitä oli saatavilla: etupäässä puuta eri muodoissaan. Massiivipuu on muokattava materiaali, josta rakennettiin yhtä lailla talo kuin huonekalutkin. Vaikka esineen tarina olisi unohtunut ja tieto tekijästä ja edellisistä omistajista kadonnut, esineillä on edelleen paljon kerrottavaa. Ne ovat osa yhteistä kulttuuriperintöämme, joka kuvittaa sitä, millaista elämä oli ennen. Tästä esineestä, jota Riitta kosketti ja joka kosketti häntä, alkoi yli kahden vuoden matka. Sen tarina johdatti aluksi vanhojen esineiden ja pysähtyneen ajan maailmaan ja samalla niiden ihmisten luo, jotka ovat kokeneet elämäntehtäväkseen vanhan säilyttämisen. Pian tie vei myös taiteilijoiden ja artesaanien koteihin ja työhuoneisiin. He ovat käyttäneet vanhoja tekotapoja uuden luomiseen, usein häikäisevällä taidolla. Heille kuuluu kunnia, ilman heitä nämä arvokkaat taidot varmasti katoaisivat kokonaan. On helpompi ihailla patinoitunutta italialaista antiikkiruukkua kuin kotoista punasavikulhoa. Jos taas avaa silmänsä ja mielensä, alkaa nähdä kotoisan räsymaton, ryijyn ja pirtinpöydän arvon. Näitä esineistä ei tarvitse peilata toisiin kulttuureihin. Ne ovat arvokkaita itsessään.