Kännö, Kädet

”Niin sen on oltava. Ei ole elämää ilman kuolemaa, ei rakkautta ilman kuolemaa, eikä ihmistä ilman niiden keskinäistä yhteyttä. Sillä mitä arvoa olisi kullalla, jos sitä voisi lapioida maasta loputtomiin, tai kuka jaksaisi ilahtua rakkaudesta, jos sen voisi suudella omakseen jokaisen huulilta? Vasta kuolema antaa merkityksen elämälle ja rakkaudelle, koska ainoastaan katoavaisuus tekee elämästämme ja rakkaudestamme ainutkertaisia. Elämä on kirkkaus, mutta kuolema on kirkkauden sädekehä. ” Wienin piirin johtohahmon, Moritz Schlickin, murhasta on kulunut kahdeksantoista kuukautta, kun filosofi Ludwig Wittgenstein saapuu kaupunkiin tapaamaan nuorta ihailijaansa, joka aikoo paljastaa hänelle elämänsä mysteerin. Julianin äiti on kuollut, ja äidin jälkeensä jättämistä papereista on selvinnyt Julianin isän henkilöllisyys. Tämä on Egon Schiele; Itävallan merkittävin taidemaalari. Mutta Danaen ja Egonin rakkaustarina ei ole ainoa asia, josta Julian haluaa puhua. On myös jotain sellaista, joka ravisuttaa tuntemamme todellisuuden rajoja, ja jonka edessä Ludwig vaikenee.