Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Palosaari, Inspiraato on mottomme - Autobiografia: opettajan ja oppilaiden yhdessä kasvaminen koulussa ja kerhossa

30,70 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

Inspiraato on mottomme -kirjan mukana lukija pääsee seuraamaan pienen piirtelevän maalaistytön kasvua koululaisesta taideopiskelijaksi ja sitten kuvataiteen opettajaksi, hänen kasvuaan Lapissa nuorten kanssa pedagogiseksi ajattelijaksi ja kasvattajaksi. Samalla tarkkaillaan koulun ja kasvatuksen muutosta vuosikymmenten aikana. Kirjoittaja Liisa Palosaari on tehnyt elämäntyönsä Kittilässä kuvataiteen opettajana yläkoulussa ja lukiossa. Erityisen merkityksen saa hänen työnsä nuorten taideryhmän perustajana yhdessä oppilaiden kanssa. Kerho sai nimensä vanhan rakennuksen, Kotiniemen, mukaan ja kotiniemeläisyydestä tuli käsite, joka yhdisti kaikkia siellä olleita. Sen merkityksestä nuorille kertoo, että osa heistä otti yhteyttä kirjoittajaan 16 vuotta kerhon perustamisen jälkeen ja he ehdottivat, että Kotiniemen kerhon toiminta tulisi dokumentoida kirjaksi kuten Liisa Palosaaren opettajan työ laajemminkin. Teos sopii luettavaksi jokaiselle kasvattajalle, kerhotyöstä ja taidekasvatuksesta kiinnostuneelle kuten myös opettajaksi aikovalle. Se avaa ovea nuorten maailmaan antamalla aidon ja muuttamattoman puheenvuoron kotiniemeläisille kerhoaikana ja tilan heidän muistoilleen vuosia kerhon jälkeen. Kirjan teksti vaihtelee analyyttisesta pohdiskelusta lapsuuden muistoihin ja kasvatustyön kuvauksiin, se polveilee kirjoittajan ajatusten ja murrosikäisten nuorten taiteentuskan välillä. Olet tervetullut tälle polulle.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789515682864
Korkeus (cm)
22
Leveys (cm)
17
Syvyys (cm)
2.4
Paino (kg)
0.62
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen