Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Pakollinen oppimäärä jokaiselle suomirokin ystävälle. Se on kiukun patinoimaa, reteetä ja roimaa, kirjoitti Juice Leskinen kappaleessaan Manserock. Jari Korkin Manserock jäi soimaan herättää henkiin aikakauden, joka ei tunne kännyköitä tai pankkikortteja, mutta suorastaan huutaa päästä keikkailemaan. Käsitteen tuntevat kaikki, mutta kuka keksi manserockin? Mitä Tampereella tapahtui ennen Marilyniä? Ja miksi Tampereesta tuli suomirokin pääkaupunki viimeistään 1980-luvulla, vaikka kaikki aikalaiset eivät edes halunneet tunnustautua manserokkareiksi. Jälkikäteen on toki helppo myöntää, ettei siitä eroonkaan pääse. Manserock jäi soimaan. Miten syntyivät Soundi, Epe's, Poko ja Rockadillo? Miten Tampereen ylioppilastalosta tuli kaiken keskipiste, jossa tapasivat niin musiikin, elokuvan, sarjakuvan kuin jalkahöntsynkin ystävät? Miten paikallisradiot ja Tullikamari muokkasivat manserockia? Millaiseen rooliin nousivat vahvat naiset, entä nuoret vihaiset miehet? Jari Korkki on Tampereella syntynyt ja kasvanut toimittaja ja tietokirjailija, joka on politiikan lisäksi erikoistunut historiaan. Musiikista hän on aiemmin kirjoittanut teoksen Manserock jäi soimaan (Docendo 2022).
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789523824010
- Pakkauksen koko
- Leveys: 15.8cm, Korkeus: 23.3cm, Syvyys: 2.7cm
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Tuotteen paino (kg)
- 0.438
- Valmistusmaa
- Liettua
Tuotteen vastuulliset toimijat
- Valmistaja
- Docendo Piippukatu 7 A 7 40100 Jyväskylä
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen