Siirry suoraan sisältöön

”Liu Cixin on Kiinan Arthur C. Clarke.” - New Yorker Kun rajuilman synnyttämä pallosalama polttaa Chenin vanhemmat tuhkaksi hänen silmiensä edessä, hän ottaa elämäntehtäväkseen selvittää tämän arvaamattoman ja tappavan luonnonilmiön salaisuuden. Jahti vie Chenin myrskyisille vuorenrinteille, uutta teknologiaa kehittävään armeijan aselaboratorioon ja hylättyyn neuvostotukikohtaan keskelle kylmintä Siperiaa. Vähitellen Chen alkaa ymmärtää, että hänen tiensä päässä on jotain ennennäkemätöntä. Pallosalama on kiehtova kertomus pakkomielteestä, tieteellisestä tutkimuksesta, sodankäynnistä sekä kahden viimeksi mainitun välisestä monimutkaisesta suhteesta. Romaani sijoittuu samaan maailmaan kuin Suomessakin suursuosion saavuttanut Muistoja planeetta Maasta -trilogia, jonka itsenäisenä esiosana sitä pidetään. Liu Cixin (s.1963) on moninkertaisesti palkittu, miljoonittain kirjoja myynyt kiinalainen kirjailija, joka on voittanut kansainvälisen Hugo-palkinnon lisäksi Kiinan tärkeimmän scifipalkinnon Galaxy Awardin yhdeksän kertaa. Liun Muistoja planeetta Maasta -trilogia on ollut kansainvälinen menestys, josta on tekeillä Netflix-sarja. Muistoja planeetta Maasta -trilogiasta sanottua: ”Villin kekseliäs ja todella mielenkiintoinen.” - Barack Obama ”Mestariteos... ainutlaatuinen sekoitus tieteellistä ja filosofista spekulaatiota, politiikkaa, historiaa, salaliittoteoriaa ja kosmologiaa.” — George R. R. Martin ”Kolmen kappaleen probleema on yhtä villi ja syvällinen kuin fysiikan ongelma, jonka mukaan se on nimetty. Liu Cixinin mielikuvituksen painovoima sitoo Kiinan menneisyyden, tulevaisuuden ja muukalaissivilisaation ennustamattomien kiertoratojen tanssiin. Se on 21. vuosisadan hienoimpia tieteisromaaneja.” - Hannu Rajaniemi ”2000-luvun Maailmojen sota.” - The Wall Street Journal

Tuotekoodi
9789523642645
Paino (kg)
0.486
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Liu, Pallosalama

21,85 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.