Sivonen, Yrityskulttuurit murroksessa - Inhimillinen työelämä ei rakennu pelkällä itseohjautuvuudella

Hyvä työntekijä on läpi elämänsä taloudellisesti tuottava, yhteiskunnallisesti jollain tapaa hyödyllinen ja jatkuvasti muuttuviin työelämän tarpeisiin joustavasti sopeutuva, omasta osaamisestaan ja kilpailukyvystään vastuunsa kantava resurssi. Itsensä johtaminen yksilön kyvykkyytenä on oikotie itseohjautuviin organisaatioihin. Tämä on tuttu mantra viime vuosilta. Mutta mitä jos yksilökeskeisyyden, itsensä johtamisen ja itseohjautuvuuden sijaan yritysten kehittämisessä, alan seminaareissa ja kirjoissa olisikin viimeiset viisi vuotta suitsutettu yhteisöohjautuvuutta, jaettua johtajuutta ja ihmisten kohtaamista? Jos olisikin keskitetty organisaation muokkaamiseen - täydellisen ja itseohjautuvan yksilön metsästämisen sijaan? Vaikka yksilöiden toimintatavoilla ja asenteella on tietysti merkitystä, harva meistä on työpaikallaan yksin. Kaikki tapahtuu yhdessä, tiimeissä, organisaatioissa. Voisiko yksilöiden kehittämisen ”muuttuneeseen työkulttuuriin” sijaan kyse olla myös siitä, että aika moni asia organisaatioissa on miettimättä uudestaan. Ei riitä, että yksilölle hoetaan itseohjautuvuutta. Myös yhteisön pitää muuttua. Onko mietitty, miten luodaan tulevaisuuden työelämää, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua? Entä sitä, miten organisaatiosta tulee yhteisöohjautuva? Miten yrityksestä tehdään myös yhteisö? Miten yhteisöstä voidaan yhteisten käytäntöjen avulla luoda sekä autonomiaa vaaliva että ihmisyyttä ja välittämistä korostava. Millaisia yhteisön haasteita työpaikoilla on ratkottavana käytännössä, ei teoriassa. Kirja käsittelee organisaation käytäntöjä, ei niinkään sitä, millaiseksi yksilön pitäisi muuttua. Kirja antaa käytännön tasolla vinkkejä siihen, millaisia johtamisen, osaamisen kehittämisen, perehdytyksen, viestinnän, mukaan ottamisen, jaksamisen tukemisen, inklusiivisuuden ja konfliktinratkaisun toimintatapoja organisaatiossa voidaan ja kannattaa kehittää. Konkreettiset esimerkit työelämästä tarjoavat näkökulmia ja havahduttavat miettimään, miten näitä yhteisön käytäntöjä tehdään näkyväksi ja kehitetään yhdessä - loputtoman yksilön muovaamisen sijaan.