Ruskin, Työ, talous ja sielu

Mikä on työn henkinen merkitys? Voiko kaikki työ olla taidetta, ihmisen sisäisimpien tunteiden ja ajatusten ilmaisua? Miltä näyttää yhteiskunta, jossa asioiden arvoa ei mitata rahassa - jossa työ on samanaikaisesti niin ruumiillisen kuin henkisen hyvinvoinnin lähde? Ja mikä on vialla yhteiskunnassa, jossa suuri enemmistö on pakotettu elämään markkinoiden armoilla, elättämään itsensä työnteolla, joka vie kaiken heidän aikansa antamatta vastalahjaksi sielullista ravintoa? Englantilainen John...Ruskin (1819-1900) oli viktoriaanisen ajan tärkein taidekriitikko, henkinen suunnannäyttäjä ja uusien virtauksien puolestapuhuja, josta uransa keskivaiheilla kehkeytyi myös aikansa kiistellyin ja vaikutusvaltaisin yhteiskunnallinen keskustelija. Kirjassa ja esseessä toisensa jälkeen hän hyökkäsi rikkaita suosivaa talousjärjestelmää vastaan ja asettui poljettujen puolelle - niiden, jotka ahersivat kansakunnan vaurauden eteen saamatta nauttia työnsä hedelmistä. Tavoitteenaan Ruskin piti yhteiskunnan moraalista ja henkistä kääntymystä, kokonaisvaltaista uudistumista, jossa kaiken keskipisteenä olisi elävä, tunteva ja itseään ilmaisemaan pyrkivä ihminen. Leppymätön ponnistelu riitti muuttamaan maailmaa: hyvinvointiin pyrkivät sosiaaliset uudistukset, joita englantilaisessa yhteiskunnassa seuraavalla vuosisadalla tehtiin, saivat häneltä runsaasti innoitusta, niin kuin sai myös intialainen lakimies Mohandas Gandhi, joka sovelsi Ruskinin oppeja kamppailussaan itsenäisen ja demokraattisen Intian luomiseksi. Tähän kirjaan on suomennettu kaksi Ruskinin tärkeimpiin lukeutuvaa tekstiä, goottilaista arkkitehtuuria käsittelevä The Nature of Gothic (”Gotiikan olemus”) sekä kansantaloustieteen ihmiskuvaa kriittisesti ruotiva Unto This Last (”Viimeiset tulevat ensimmäisiksi”), joissa Ruskinin näkemykset työn henkisestä merkityksestä ja oikeudenmukaisesta talousjärjestelmästä saavat väkevimmän ja innostavimman ilmaisunsa. Niitä silloittaa luentoteksti The Work of Iron (”Ruosteen ylistys”), jossa The Nature of Gothicin rakennustaiteellisesta kehyksestä siirrytään luontevasti Unto This Lastin suorasanaiseen mutta kaunopuheiseen yhteiskuntakritiikkiin. "Ruskin muistuttaa tämän päivän lukijoille, että taiteet, ympäristö ja yhteiskunta ovat yhtä. Ja tämän ymmärtäminen on jokaisen sivistysyhteiskunnan perusta." (Susanna Pettersson, Helsingin Sanomat 14.8.2021) Työllä on aina tekijänsä. Yhteiskunta, joka alistaa työn markkinataloudelle, alentaa tekijän koneiston osaseksi ja heikentää hänen kykyään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siksi työ on vapautettava ja palautettava ihmisen omiin käsiin hänen itseilmaisunsa ja luomisvoimansa välineeksi. Omana aikanamme, jossa elämän pieninkin osa-alue on muuttunut markkinavoimien leikkikentäksi, Ruskinin viesti on ajankohtaisempi kuin koskaan.