Arminen, Teräsperhosia

Kari Armisen runouden aineksia ovat tarpeettomat ihmiset ja maailmantalouden jättömaat, hauras kauneus ja kolkko nauru. Esikoisteoksessaan Teräsperhosia Arminen asettaa rinnakkain sairauden ja vanhuuden runtelemat ihmisruumiit sekä rappeutuneen ja suuntansa menettäneen yhteiskuntaruumiin kuvat. "Uuden Euroopan likaisen lätäkön äärellä / Kaupunki istuu laiturit tyhjillään / Lokkien riidellessä jokaisesta suupalasta / Ketä syyttäisi, aikaa."