Olausen, Don Quijote - Queerseikkailuromaani

”Hän ei enää tuntenut pelkoa. Hän kulki vähän matkan eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Katsoi sivuilleen ja pysähtyi paikoilleen eikä enää liikkunut senttiäkään. Tämä oli hänen elämän- ja kuoleman piirinsä. Se minkä sisään hän ja hänen unelmansa mahtuivat, niin hän oli päättänyt mitatessaan mielessään kuvitellun elämänsä rajoja. Hän sulki silmänsä ja puri hampaansa yhteen niin, että hänen sisällään myllersi kuin Biskajanlahden myrskykeskuksessa. Tie oli sateesta liukas ja ilma raikasta hengittää. Hän ei muista miten ja miksi oli tullut tänne, eikä hänellä ollut onnekseen aavistustakaan missä hän oli tai mikä päivä nyt oli. Tätä rataa hän oli vapaa kuin taivaan lintu eikä maisemat tai ihmiset tehneet enää häntä sairaaksi tunkeilevalla tuttavuudellaan.” Kriitikot ovat kehuneet Olausenin kirjoittamaan kieltä kauniiksi. Jan Blomstedtin mielestä siinä on häivähdys Celinen tai Henry Millerin romaanipuhkua -”ei vain noiden kirjailijoiden energiaa ja egosentrisyyttä vaan myös sanonnan suggestiivisuutta”. Niissä on myös runollista yksinäisyyttä ja alakuloa. Erään kriitikon mielestä hänen toisesta kaunokirjallisesta teoksestaan tuli mieleen Jack Keruaq. Olausenin queerkirjoja on kiitelty rohkeiksi ja häpeilemättömiksi lihan himon ylistyksiksi. Teoksen tarinat ovat laajoja ja tarkoitushakuisen riettaita. Don Quijote -pienoisromaani on erään painajaisunen lopetus, jonka Olausen aloitti jo Kissojen kissoissa (Kulttuuriklubi 2016). ”Se oli todellakin yksi kummallisen elämäni omituisimmista hetkistä. Niin epätodellinen ja samalla tosi. Ihan kuin olisimme siirtyneet ajassa parisataa vuotta taaksepäin tai johonkin elämysmatkailuteoksen sisälle hengittämään vanhojen aikojen pölyjä keuhkoihimme. ”