Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Vuoden lehtikuvat 2008

20,45 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Ei saatavilla

Tuotekuvaus

Vuoden Lehtikuvat 2008 on suomalaisten lehtikuvaajien lahjomaton näkemys menneestä vuodesta. Kirjassa esitellään loistavasti toteutettuina lehtikuvakilpailussa palkitut kuvat sekä laaja otos ammattikunnan muita parhaita kuvia kuluneelta vuodelta. Bagdadissa kuvattu vuoden lehtikuva ja Kauhajoella kuvattu vuoden uutiskuva käsittelevät vuoden suuria tragedioita. Palkitut kuvat auttavat meitä muistamaan järkyttävät hetket ja sen, miten me sen yhteisesti koimme. "Otan valokuvaamisen niin vakavasti, että minulle tulee epäonnistumisesta fyysisesti paha olo." Näin kertoo vuoden lehtikuvaaja Jussi Leinonen. Leinonen voitti myös vuoden henkilökuva sarjan. Vuoden urheilukuvan lajeina ovat aikaisemmin olleet mm. seiväshyppy ja 10 000 metrin juoksu. Mikä on lajina vuoden urheilukuvassa 2008? Vuoden Lehtikuvat on 1947 perustetun Suomen Lehtikuvaajat ry:n perinteikäs julkaisu, joka päivitää yhteisen muistimme.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789519559155
Paino (kg)
0.417
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen