Leino, Being

"Silloin valokuvissa jokin loksahtaa kohdalleen, kun niissä joskus näkyy se, kuinka aurinko nousee asioiden sisällä ja joskus se, kuinka maailma epäröimättä heijastaa itsensä olion iholle." Harri Laakso OLIO Istuin linja-autossa ja katselin maisemia, kun silmieni ohi vilahti outo rakennus. Jonkin ajan kuluttua ohittaessani saman paikan uudelleen olin valmistautunut katsomaan rakennusta tarkemmin. Kuplahalli oli yhä siinä, mutta jotenkin erilainen. Pikkuhiljaa minulle tuli tavaksi katsoa, mitä "pömpelille" kuuluu. Aloin nähdä merkityksiä valon ja pinnan muutoksissa. On ollut kiinnostavaa, huvittavaakin, seurata miten kuplahalli muuntuu toiseksi. Se elää aivan omaa elämäänsä. Olio olioi. Eräänä päivänä se makasi littana maan päällä. Tästä aiheutui musertava tietoisuus ajan rajallisuudesta. Myös kuvauksen välttämättömyydestä silloin, kun jokin on, sillä seuraavana hetkenä se on poissa. Ensitapaamisestamme on viitisentoista vuotta. Silkka visuaalinen nautinto ja kohteen outo vertauskuvallisuus ajoi lopulta autoni tien reunaan, ja aloin kuvata. Lumi on aivan erikoisen ihmeellinen; muutokset tapahtuvat hetkessä. Valo itsessään on mykistävä. Oma viehätyksensä on ympärillämme tapahtuva jatkuva muutoksen tila. Valokuva tekee tämän muutoksen näkyväksi, visuaalinen muistimme on rajallinen. Jokin aika sitten tarkastelin tyrmistyneenä tyhjänä ammottavaa paikkaa: Olio oli poissa! Selvittäessäni asiaa sain kuulla, että kuplahalli oli myyty. Se on kuitenkin yhä olemassa, jossakin pohjoisessa. Olio valtaa ajatukseni yhä uudelleen. Tiedän, että minun on välttämättä kohdattava se vielä kerran - viimeinen kuva on ottamatta.