Teksti on lyhytproosaa. Se kertoo lapsuudestani, joka jostain syystä haluaa tulla kerrotuksi. Tarina koostuu alle kouluikäisen lapsen tavallisesta ja arkisesta elämästä Helsingin Kruunuhaassa, Kirjatyöntekijänkadulla 50-luvulla. Tarinat ovat lyhyitä, kuten muistiläikkiä. Olen kuvannut ne sellaisina, kuin ne muistissani ovat. Niitä voisi nykykielellä kutsua elämän taustakuviksi, joiden merkitys aukeaa elämän edetessä. Ne muistuttavat lapsuuden merkityksestä; rikkaasta aistimaailmasta ja mielikuvituksen voimasta, ja vanhemmuuden arvosta, joka paljastuu vasta menetyksen myötä. Aikakausi ja kaupunkiympäristö suodattuvat lapsen mielen läpi, ja muisti tekee huomaamatta työtään. Luonto on tärkeä elementti, joka työntyy pimeille takapihoille puluina ja tuulena, meren vihreä tuoksu ympäröi koko kaupunkia. Läheisen kallion voima on aistittavissa, ja kaupungin puistot puineen tulevat tutuiksi. Kävelyt merenrannalla isän kanssa niin kauniina iltana, kuin myrskyä ihaillen, eihän sitä voi unohtaa!