Mäkijärvi, Miten tein 3,4 miljoonaa euroa 3 viikossa
47,55 €
Ilmainen toimitus yli 100 €:n tilauksille Postin pakettiautomaattiin tai palvelupisteeseen!
Etu ei koske Suuri‑lisäpalvelulla toimitettavia tuotteita.
Tarkista myymäläsaatavuus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Suomessa on paljon haasteita, silloin kun on kysymys uskaltamisesta, rohkeudesta, unelmista ja - rahasta. Rahaan liittyy paljon kysymyksiä, tunteita, pelkojakin. On pystyttävä olemaan visionääri, rohkea, vahva; on pystyttävä neuvottelemaan pankkien, yksityisten henkilöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja myös luottamaan ihmisiin, vaikka pettymyksiäkin tulee eteen. Ovatpa rahaan liittyvät uskomukset syntyneet ihmiselle miten vain - lapsuudessa, nuoruudessa, työelämässä vai onnekkaiden sattumien ja yllätysten kautta, on raha aina merkityksellistä. Tai sitten ei. Rahasta meillä on käsityksemme, ja vaikka me emme rahasta välittäisikään, ruokakauppiaamme ja automme tankkausasemat kyllä välittävät. Leena Mäkijärvi on kirjoittanut kirjan rahasta. Kirja, nimestään Miten tein 3,4 miljoonaa euroa kolmessa viikossa on saanut innoituksensa todellisesta elämästä Helsingissä, kotikadulla aivan lähellä keskustaa - ja toisaalta luonnossa, lumen, sateen ja myrskyn keskellä. Kirja on kiehtova tarina, josta ei puutu jännitystä. Niin, ja kirja nimestään huolimatta ei ole sittenkään syntynyt rahasta - vaan rakkaudesta.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789525499391
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen