Kalima, Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen ammattikorkeakoulussa - tutkimus Helsingin ammattikorkeakoulun opintojen pitkittymisen ja keskeyttämisen syistä vuosina 2002-2007 ja niihin vaikuttami

Vuosina 2001-2007 Suomen ammattikorkeakouluissa keskeytti opintonsa ns. virallisen tilaston mukaan 67 356 opiskelijaa. Keskimääräinen keskeyttämisprosentti oli Suomen kaikissa ammattikorkeakouluissa vuonna 2007 9,8 ja Helsingin ammattikorkeakoulussa 9,1 prosenttia. Kun ammattikorkeakoulusta yleensä edellytetään valmistuttavan 4-5 vuodessa, vain alle puolet opiskelijoista suoritti tutkintonsa seitsemässä vuodessa tai sitä nopeammin. Tämän tutkimuksen mukaan opiskelijat opiskelivat osa-aikaisesti ja vajaatehoisesti siksi, että he opintotuen riittämättömyyden vuoksi kävivät opiskeluaikanaan samanaikaisesti ansiotyössä. Toisaalta opintojärjestelmä edellytti koulumaisena täyspäivätoimista läsnäoloa silloinkin, kun se oppimisen kannalta ei olisi ollut välttämätöntä. Vaikka lähes jokainen opiskelija oli opiskelunsa jossain vaiheessa ansiotyössä, opiskelujärjestelmässä ei tätä ole otettu riittävästi huomioon, mikä johti opiskeluun varatun ajan ylittämiseen. Tutkimuksen kohteeksi valitut opiskelijat olivat normiajan ( yleensä neljä vuotta) ylittäneitä tekniikan ja liikenteen, sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuuri- ja palvelualan opiskelijoita. Vuonna 2002 kyselylomakkeen täyttäneistä opiskelijoista oli vuoteen 2005 mennessä keskeyttänyt peräti noin neljännes (26,4 prosenttia). Neljä viidestä (72,9%) opintonsa keskeyttäneistä opiskeli tekniikan ja liikenteen toimialoilla. Opiskelunsa keskeyttäneiden uudelleen pyrkiminen oppilaitokseen ei tuonut muutosta tilanteeseen, vaan uudelleen opiskelijoiksi valituista suurin osa keskeytti opintonsa lopullisesti. Kahdelle kolmesta (64,7%) Helsingin ammattikorkeakoulussa opintonsa keskeyttäneestä ei keskeyttämisen ja uudelleen pyrkimisen jälkeen kertynyt lainkaan lisää opintoviikkoja, vaikka he samaan aikaan veivät muilta opiskelupaikan.Kun tarkastellaan ammattikorkeakoulujen toiminnan tehokuutta, voidaan todeta, että liian suuri osa näissä oppilaitoksissa opintonsa aloittaneista ei koskaan valmistu. Tutkittaessa opiskelijoiden haastatteluihin antamia vastauksia voidaan todeta, että myös opettajien toiminnassa ja asenteissa oli korjaamisen varaa. Jotkut opiskelijat valittivat, etteivät opettajat vastanneet heidän opiskelua koskeviin sähköpostitiedusteluihin tai että opettajia oli muutoin vaikeaa tavata. Lisäksi kursseilta pudonneet ilmoittivat, että uusille kursseille oli vaikea päästä, kun opettajat eivät suostuneet ottamaan uusia opiskelijoita. Myös tenttien uusiminen oli vaikeaa, kun niiden edellyttämää lähiopetusta annettiin vain hyvin harvoin. Usein lähiopetukseen osallistumispakko koettiin opiskelua liian rajoittavaksi, varsinkin kun opetusta ei annettu iltaisin työajan ulkopuolella. Pakollisen lähiopetuksen korvaaminen muilla suorituksilla ei useinkaan ollut mahdollista. Yhtenä tämän tutkimuksen tarkoituksena oli nopeuttaa opiskelua ja lyhentää opiskeluaikoja. Tässä tarkoituksessa tutkimukseen sisällytettiin joukko tätä koskevia ehdotuksia. Niinpä opintojärjestelmää tulisi muuttaa siten, että se nykyistä paremmin joustaisi ja mahdollistaisi opiskelun ansiotyön ohella, koska noin puolet opiskelijoista on ansuotyössä koko opiskelunsa ajan. Myös opinto-ohjauksen kehittämistä pidettiin tärkeänä, koska sen avulla suurelta osalta voidaan poistaa akateemiseen edistymiseen liittyvät esteet varsinkin kehittämällä opinnäytetyön laadintaan liittyvää ohjausta. Myös opinto-ohjauksen alaa tulisi laventaa akateemisen alueen ulkopuolelle ns. henkilökohtaisien ongelmien ratkaisemiseen. Opettajien tulisi nähdä opiskelijat yhteistyökumppaneina eikä opetustoimintaa haittaavana vastapuolena, mikä olennaisesti parantaisi oppimisympäristöä.