Isotalo, Käsi ei hellitä kädestä

Käsi ei hellitä kädestä. Oli kädet, jotka kutoivat räsymattoa suunnitellen siihen sointuvia värejä. Kenties haaveilen. Oli kädet, jotka kyntivät maata, tekivät pellon saroista suoria, kenties haaveillen auringon kuultamista tähkäpäistä. Tuli aika, jolloin miehet tarttuivat aseisiin ja naiset ottivat heidän paikkansa kotona. Tuli aika, jolloin puhallettiin yhteen hiileen. Silloin ei kyselty, silloin kuljettiin yhtä matkaa ja uskottiin parempaan. Me katsomme nyt teitä. Me katsomme syvälle silmiin ja annamme kätemme. Nyt kuljemme teidän kanssanne yhtä matkaa. Ja viemme eteenpäin uskoa paremmasta. Sitä, ettei käsi hellitä kädestä. Se kiitoksemme isänmaalle on.