Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien ja Britannian EU-kansanäänestyksen seurauksena syntyi laajalti jaettu tunne siitä, että politiikan tekemisen tavat ja julkisen keskustelun säännöt olivat muuttuneet pohjiaan myöten. Tunteet ja räikeät valheet jättivät faktat jalkoihinsa. Oli siirrytty totuudenjälkeiseen aikaan. Maailma ei kuitenkaan muuttunut vuodessa. Totuudenjälkeisen ajan keskeiset ajurit - yhteiskunnallinen polarisaatio ja teknologinen kehitys - olivat muokanneet maaperää vuosikymmenten ajan. Ne ilmenivät perinteisen median ja asiantuntijuuden kriisinä, vanhojen hierarkioiden murtumisena ja verkostojen vallan kasvuna, sekä uusina julkisuuden hallinnan keinoina. Räikeimmillään ilmiöt tulivat esiin Yhdysvalloissa, mutta samat voimat ovat käynnissä myös Suomessa. Totuuden jälkeen on ensimmäinen suomalainen yleistajuinen kokonaiskatsaus tähän murrokseen. Kirjassa tarkastellaan kriittisesti totuudenjälkeisen ajan ilmiöitä sekä niiden historiaa. Politiikan eri alueisiin syventävät tapaustutkimukset paljastavat suomalaisen julkisen keskustelun karikot.

Vihma, Totuuden jälkeen

28,60 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.