Issakainen, Ihmisen iltapäivä

Sairaudestani huolimatta yritämme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Joskus epäilen, olemmeko ummistaneet silmämme tosiasioille. Vähän arkaillen otan asian esille aamiaispöydässä. Kysyn Eerolta: "Uskotko sinä, että minä olen vakavasti sairas?" Eero katsoo avoimesti ja sanoo: "Pakkohan se on uskoa." Siitä "uskontunnustunnustuksesta" seurasi se, että jälleen huomasin istuvani Eeron sylissä, kyynelsilmin, kädet toistemme ympärillä. Suurin niistä on rakkaus. Se on niin suuri, että se peittää alleen kaikki, vakavan sairaudenkin.