Rantanen, Osku ja Vilkka

Kirjassa kerrotaan Suomen ensimmäisen kasvatustieteen naisprofessori Vuokko Inkeri Vikaisen (o.s. Laurinen) (1914-94) elämänvaiheista ja tieteellisistä ansioista. Hän oli Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen perustaja ja myös opetustieteen linjan perustaja. Hän oli Suomen tiedeakatemian jäsen ja Turun yliopiston kunniatohtori 1990. Prof. Matti Koskenniemen johdolla hän tutustui opetuksen empiiriseen tutkimukseen ja sai tehtäväkseen koota laajan kokeilun, jossa oli 104 opettajaa luokkineen ja lähes 3000 oppilasta. Kokeilun tuloksia hyödynnettiin vuoden 1952 opetussuunnitelmassa. Hänen väitöskirjansa lausetajun kehityksestä loi pohjan lasten kielen tutkimukselle. Hän osoitti, että subordinaatioindeksi (sivulauseiden prosenttimäärä lauseiden kokonaismäärästä) osoittaa kehitystä selvimmin. Kirjassa esitetään äidinkielen opetustieteen ja suomi toisena kielenä -opetustieteen tieteenteoriaa, niiden sisältöpuut ja keskeiset käsitteet. Kun tutkimuksessa on käytetty tieteellisiä menetelmiä, kyseessä on opetustiede. Ilman tieteellisiä tutkimusmenetelmiä esitys jää opetusopilliseksi eli didaktiseksi. Tarvitaan käsitteistöä kasvatustiede - pedagogiikka, ja opetustiede - didaktiikka. Artikkeleita on Agricolasta ja hänen koulusanastostaan, lukuinnon ja lukuharrastuksen herättämisestä, toiminnallisesta kieliopista, Kullervosta, uniterapiasta ja oppikirjatutkimuksesta. Tove Janssonia ja hänen tuotantoaan selvittävässä tutkielmassa seurattiin oppikirjoja Aleksis, Loitsu, Särmä sekä Äidinkieli ja kirjallisuus, niistä Särmä käsitteli Janssonia monipuolisimmin. Veikko Huovisen teoksista oli eniten esillä Havukka-ahon ajattelija, sen jälkeen Lampaansyöjät, Veitikka ja Hamsterit. Kuvitusta oli vähän. Kymmenestä kirjasta vain kahdessa oli kirjailijan kasvokuva.