Tirkkonen-Condit, Tätäkään hän ei ennen tiennyt

Viimeiset virret Jo joutui armas aika kuuluu kirkkaana koulun avoimista ikkunoista. Jumala lentää läheisen koivun latvaan ja kallistaa päätään virttä kohti. Hän yrittää veisata mukana, mutta kurkusta kirpoaa karhea kraak. Hän ei tiedä miten varikset itkevät, mutta kuvittelee harmaalle poskelleen kyynelhelmen. Hän sukii äkkiä pois kuvitellun kyynelhelmen, pörhistää höyhenensä ja katuu syvästi ihmiskeskeistä ikuisuuttaan. - Olenko minä muka joku ihminen, hän sättii itseään. - Tästedes otan...