Pellinen, Keisarikonsertto

"He luulevat että olen pilvialaston./ Minä täällä vielä vähän aikaa kummittelen/ ja olen." KEISARIKONSERTTO on konkarikirjailijan suurteos lapsuuden ja aikuisuuden limittymisestä sekä runon ja proosan vuorovaikutuksesta. Tekstinjuoksu vaihtuu säemuotoisesta suorasanaiseksi ja takaisin, aika menneestä myöhäisemmäksi ja taas entiseksi. Lahjakkaan pianistin käsissä kirjoittaminenkin muuttuu improvisoinnista rakenteiden kehittelyksi, melodian ja kontrapunktin taiteeksi. Omaa ainutkertaista hahmotus- ja ilmaisutapaa jäljitetään sen syntyyn ja tärkeisiin käänteisiin sitä samalla koko ajan uudistaen. "Soitin vielä vähän ja ajattelin, että tulen paljon soittamaan ja kirjoittamaan (...) Soittajat olivat kaikki rivissä yhdessä ja me soitimme kattoon asti. Vain kouluun kootut näytelmäharjoitukset meluineen ylsivät noiden puupintaisten seinien ja korkeiden kattoikkunoiden tietämille. Koko voimistelusali rymisi aina. Voimakkain sävel oli juuri G. Outoa oli, että ajattelin elämää joka kerta soittaessani kuin alusta lähtien (...)"