Peloistamme suurin on kuolema ja toiveistamme voimakkain on rakkaus. Näiden kahden välisessä luovassa kentässä elämämme kasvaa ja kehittyy. Tavallisesti tuloksena on satunnaisten täyttymysten hetkien koristamaa pettymystä, vaivaa ja sairautta. Lopulta kuolema korjaa sadon, sillä me emme oikeastaan tiedä mitä me teemme, minkä varaan me todellisuuttamme rakennamme. Rakkauden ja kuoleman tanssi on kuin kaleidoskooppi, se on eri suuntiin avautuvia näkyjä ja aavistuksia kuoleman ja rakkauden todellisuudesta ja merkityksestä. Se on kuin lasimaalaus, joka koostuu saman hengen auringon valaisemista erillistä osista ja palasista, joiden kokonaisuus kasvaa kuvaksi lukijan oman mielen pintaan.