Altenstedt, Salarakas - romaani

Maxin silmät rekisteröivät minut erään mainosfirman promootiojuhlissa hämärän salin toiselta puolelta viime lokakuussa. Syksy oli yhä kaunis, mutta ensimmäiset hyytävät iltasateet olivat jo langenneet kaupungin ylle muistuttaen pian saapuvasta kuurasta. Maxin silmät vetivät minua kuin magneetti kohti hymyileviä kasvoja. Hämärän ihmistohinassa ja poskipusujen lennellessä kukaan ei kiinnittänyt meihin huomiota. Jossain syvällä sisälläni kävin keskustelua itseni kanssa siitä, miksi ylipäätään kiinnitin huomiota nuoreen kolliin. Olisinhan voinut yhtä hyvin olla hänen äitinsä tai tätinsä. Mentaalipaini itseni kanssa oli rankkaa aluksi, mikä hidasti liikkeitäni ja katseitani. Lopulta naaras selätti moraalisen minän ja karkotin kaikki analyysit ja tietoiset pohdinnat siitä, miksi katseeni hakeutui kuin magneetti toisen silmiin. Annoin periksi ja päätin vain nauttia tunteesta, jossa sain olla haluttu objekti samalla, kun aion käyttää valtaa. Tunne oli kutkuttava.