Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva

Kolkka, Jalontamisopas - Arboretum Mustilan kasvatusoppaat

26,15 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

Ensimmäinen suomalainen Jalontamisopas on ilmestynyt, siis kirja puutarha-alan menetelmistä, joita on nimitetty myös varttamiseksi, ymppäämiseksi ja oksastamiseksi. Jalontamisopas on suunnattu sekä oppikirjaksi että ammattilaisten yhtä hyvin kuin harrastajien käyttöön. Mikä jalontaminen? Jalonnettaessa yhdistetään kaksi kasvia, tavallisesti puuta tai pensasta, kasvamaan yhtenä niin, että hyödynnetään toisesta juuristo, toisesta maanpäälliset osat. Näin saadaan jossakin suhteessa jalompia kasveja, vaikkapa kestävämpiä, kauniimpia, satoisampia, paremman makuisia tai erikoisen muotoisia. Jalontaminen on ainoa mahdollinen tai järkevä menetelmä myös joidenkin kasvien lisäämisessä. Jalontamisen menetelmiä voivat hyödyntää niin metsä- ja puutarha-alojen ammattilaiset kuin innokkaat harrastajatkin. Tekniikka ei ole vaikea, kunhan tietää, mitä, milloin ja miten. Jalontamisopas kuuluu sarjaan Arboretum Mustilan kasvatusoppaat, ja sen on kustantanut Arboretum Mustilan Ystävät ry. Kirjoittaja on hortonomi, veteraanidendrologi Kimmo L. Kolkka, ja sisällön ovat toimittaneet Marjatta Laine ja Jaakko Saarinen. Muutkin tekijät ovat Mustilan Ystävien joukosta löytyviä ammattilaisia. Kirjassa on esitetty jalontamisen perusasiat ja -menetelmät selkeästi ja havainnollisesti, piirroksin ja valokuvin täydennettynä. Siinä on myös paljon syvällistä, kokemusperäistä tietoa erilaisista jalontamistavoista ja eri kasvisukujen käsittelystä. Mukaan on pyritty saamaan kaikki puuvartiset, joilla on Suomessa mahdollisuuksia menestyä ja joiden lisäämisessä jalontaminen voi tulla kysymykseen.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789529423699
Korkeus (cm)
24.5
Leveys (cm)
17
Syvyys (cm)
1.8
Paino (kg)
0.474
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen