Mäkelä, Hitaasti huomiseen

Hitaasti huomiseen sisältää runoja kirjoista, kirjastoista, kirjavinkkauksesta, rakkaudesta, menettämisestä, luopumisesta, muuttamisesta ja muuttumisesta. Kokoelmassa tutkitaan elämän monenlaisuutta työn, tunteiden, kielen ja matkaamisen kautta. Tunnelmat vaihtuvat leskenlehden vilkutuksesta enkelinlentämästä aukosta vimmaiseen kapinointiin; elämä on tyyntä ja myrskympää, Nämä ovat runoja, proosatuokioita, räpiksi tai tangoksi mielessä kääntyviä elettyjä hetkiä. Hitaasti huomiseen jatkaa loppuunmyydyn esikoisrunokokoelman Elämän nopia kaari (2009, 2,p. 2010) viitoittamalla linjalla, nyt niin taaksepäin kuin tulevaisuuteen luodaten. Marja-Leena Mäkelä on kirjavinkkauksen uranuurtaja Suomessa: Kirjavinkkarikirja, Satuseikkailu kirjastossa, Sanajalkaseikkailu, Vinkataan kirja kaverille, Sanaista taidetta. Hänet on palkittu alan kehittämisestä mm. Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla (2000) Suomen Nuorisokirjailijoiden Pääskynen (2013) ja Suomen kirjailijaliiton Kirjailija kiittää (2015) -palkinnoilla, Marja-Leena Mäkelä on syntynyt Alajärvellä 1946. Hän oli parivuotias, kun perhe muutti Koskenkorvalle. Kirjastonhoitajuus on hänelle äidinmaidossa tullut kutsumus ja kirjavinkkaus missio ja elämäntapa. ”Pikkukersana kiinnostuin sanan ja kielen mielestä. Kotona Koskenkorvalla leikin itsekseni keittiön pöydän alla ja pölpötin omiani. Olin mummolassa Kurejoella pienenä pitkiä aikoja. Sadan kilometrin välimatka perusti minulle murrekoulun: Korvalla mentihin mettähän ja Kurejoella mentiin mehtään.. Puhutulle kielelle en ankaria sääntöjä sanele, mutta kirjoitetun soisin olevan ehjää, notkeaa ja kaunista. Suren lisääntyvää anglistumista, yhdys sanojen väärin kirjoitusta, kömpelöä nimisanapöhöä ja lyhenneilmaisuja isoin kirjaimin. Olen tehnyt elämäntyöni sanan ja kirjan puolesta kirjastonhoitajana, kirjavinkkarina ja santaideohjaajana. Pidän runojen kirjoittamista myös sanan säilömisenä ja kielen tuoreuttajana. Muuttuvassa maailmassa myös kielen on muututtava, eikä se ole paha juttu, jos se muutos on luontevaa, omaehtoista, eikä ulkomailta tyrkytettyä. Kielellä leikkiminen on hauskaa ja kehittävää. Toivon hartaasti, että meidän ei tarvitse kirjoittaa: RIP äidinkieli, suomi.”