Nygren, Surua sieluni kengät kivun maassa väärin kulkevat

Ida Lillalle Taivas ojentaa vettä tuulen käärinliinat kummuilla tyhjinä valo on löydettävä haudoista syvältä sydämestä piruseinäiset labyrintit eksyttävät jumalan värit terveeseen suruun ilman suojakertoimia satuttaa muistosi rakkaus ojentaa rajoilla, antamatta mahdollisuutta sisimmän pinnassa turhamaisuus: olla syvällinen. en kuitenkaan ole kuin outoudessa poikkeava vieras yksinollessa pääsee lähemmäksi hylättyä maailmaa siellähän olet yrität tulla sen ymmärtämäksi se on aina sinua syvällisempi uittaa kyyneljokea hiuksissasi