Hukkila, Tuhat ja yksi

Nimetön kertoja vetäytyy Itä-Suomeen lukeakseen erään gulagista selvinneen puolalaisen teoksia. Löytyisikö niiden kautta vastaus omalle suvulle, jonka kanssa kertoja on ajautunut välirikkoon ”maahanmuuttokysymyksen” takia? Työ ei pääse alkuun. Kertoja lähtee Italiaan tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on kohdannut etiopialaisen paperittoman. Tätä etsittäessä akateemisen filosofian hylänneet ystävykset keskustelevat, kertovat ja ajattelevat – ja tulevat näyttäneeksi Euroopan jatkuvan katastrofin ja poikkeustilan, jolle on jälleen löydetty syntipukki. Kari Hukkilan ensimmäinen romaani Tuhat ja yksi on koskettava ja ankara teos maailmojen rajoista ja niille pystytettävistä vahtitorneista. Ja ehkä ajattelun voimasta vastustaa niitä. Ajattelun paikoiksi kelpaavat niin Uukuniemi kuin Rooma, sen kohteiksi niin Wittgensteinin mökki, Punaisen Ristin avustussaattue, koivunvartta kipittävät muurahaiset kuin ihmisten voima kulkea omia teitään. Hurja kerronta tuo mieleen ainakin eurooppalaiset mestarit Sebaldista Bernhardiin. Eikä jää toiseksi heidän rinnallaan.