Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Grundstén, Hautausmusiikki ja sen valinta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa - Kanttorien näkemyksiä musiikin toteutuksesta vuoden 2003 käsikirjauudistuksen jälkeen

30,45 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Ei saatavilla

Tuotekuvaus

Hautausmusiikkia ja sen valintaa tutkivassa väitöskirjassani tarkastellaan hautaustoimituksissa esitettyä musiikkia, sen valikoitumiseen liittyviä tekijöitä ja henkilöitä, kanttorin roolia musiikin suunnittelijana ja toteuttajana sekä Kirkollisten toimitusten kirjan (2003) vaikutusta hautaustoimituksen musiikin toteutukseen. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitä hautausmusiikkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa esitetään, millaiset ovat kanttorin mahdollisuudet vaikuttaa musiikkivalintoihin, mitkä muut tahot niihin vaikuttavat ja miten. Tutkimus pyrkii myös selvittämään, miten kirkon virallinen sääntely ja liturginen ohjeistus, kanttorin oma linja, työyhteisön linjaukset (tai linjattomuus), pastoraalisuuden huomioiminen sekä seurakuntien tai seurakuntayhtymien käytänteet vaikuttavat yhdessä, osittain tai erikseen taustatekijänä musiikkivalinnoissa ja niiden toteutuksessa.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789523290723
Korkeus (cm)
25
Leveys (cm)
18
Syvyys (cm)
3
Paino (kg)
0.515
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen